lauantai 24. marraskuuta 2012

Post it!


Heippa taas kaikille! Huomasittekin ehkä, että laitoin teille kyselyn pystyyn johon on aikaa vastata noin viikko. Mietin, että jos en saa lähiaikoina tallilta materiaalia, niin kiinnostaisiko teitä sitten esimerkiksi lifestyle tyylinen viikko, jossa näkyy talliasuni/kouluasuni jokaiselta päivältä ja pieni selostus? En tee tällaista jatkuvasti mutta ajattelin koittaa  yhden viikon verran, jos ketään tällainen kiinnostaa. Jos ei, niin sitten en tee.  So simple :) Nyt kuitenkin teen tämän post-it tunnustuksen sillä se on jäänyt minulta tekemättä jo ehkä kaksi viikkoa sitten. Eli säännöt ovat seuraavat:
  • Kiitä linkin kera blogia, joka antoi tunnustuksen
  • Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi, ja kerro siitä heille kommentilla.
  • Kopioi post-it lappu ja liitä se blogiisi.
  • Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post-it lapulla, ja toivo, että lempibloggaajasi jatkavat sitä eteenpäin.
Iso kiitos tunnustuksesta Saralle!

Tunnustus lähtee eteenpäin seuraaville bloggaajille:


torstai 15. marraskuuta 2012

Haastetta + hieman ajatuksia!

Turhautuneisuuteni takia en ole tosiaan blogiin pahemminkaan rustaillut, hmm hyi minua! Nyt kuitenkin ajattelin toteuttaa pari viikkoa sitten saamani haasteen, jee! Minun myös piti teille postailla viime viikolla kuulumisistamme, mutta eteen sattui muutamia käännekohtia jonka vuoksi en oikeastaan enää osannut toteuttaa postausta. Minulla oli teille myös materiaalia... joka katosi. Olin mielestäni laittanut kameran kuvaamaan ratsastustani, sillä en saanut ketään kuvaamaan koko viikkoon. Siinäpä kävikin sitten niin, että kamera ihanainen oli päättäny ensimmäisen 5 minuutin jälkeen sammua itsekseen enkä saanut ollenkaan edustuskelpoista materiaalia! Tätä se ei ole tehnyt koskaan aikaisemmin, mutta jos tästä jotain oppia niin ensi kerralla sitten osaan varautua tähänkin... :) Tämä pidempi postaus materiaalin kanssa on siis tiedossa, mutta siinä voi kuitenkin kestää jonkin aikaa. On kuitenkin tulossa ehkä vähän muunlaista postausta tässä nyt lähiaikoina koska päätin laittaa pisteen postaustauolle n-y-t, NYT!

Tässä nyt kuitenkin se haaste, ja kiitos tästä kuuluu Venlan & Emmin estetykeille!

Säännöt:
  • Haasta neljä blogia
  • Yritä haastaa sellaisia blogeja, joilla on vähän lukijoita
  • Vastaa kaikkiin kysymyksiin!
Eli haastan seuraavat blogit: Ikuinen poniratsastajaSomething like lifeVain elämää ja Timanttilinna.blogspot.fi

1. Miksi aloitit blogin pitämisen? Itseasiassa pohdin tätä juuri yksi päivä! Minulla oli kauhea hinku päästä kokeilemaan siipiäni bloggaajana, sillä muutama kaverini pitää blogia ja heidän bloginsa oli ja on tietysti edelleen mukavaa luettavaa joten enemmän ja enemmän niitä lueskeltuani päätin kokeilla myös itse, josko siitä jotain tulisi. Voin myös ilokseni kertoa, että en ole katunut sitä päätöstä! Pystyn myös jakamaan omia hevoskokemuksiani kanssanne ja sitä kautta myös saan paljon.

2. Oletko kilpaillut/millä tasolla kilpailet?
En ole vielä päässyt kunnolla kilpailemaan eikä se niin väliksikään. Harrastus itsessään on tärkeintä :)

3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Ratsastuksen aloitin ympäripyöreästi viitisen vuotta taaksepäin.

4. Koulu vai esteet?
Kyllä minä ennemmin näkisin itseni kouluratojen liitokaviona, kuin minään mahdottomana estetykkinä :)


5. Valmennus vai kilpailut?
Valmennus! Itseäni huomattavasti parempien ratsastajien/valmentajien neuvot ovat tässä lajissa hyvin eteenpäin auttavia.

6. Poni vai hevonen?
Jokin aika sitten, ehkä vuosi taaksepäin olisin vielä sanonut, että poni. Nyt kuitenkin vastaan hevonen. Miksi? Oikeastaan koin automaattisesti, että nyt on minun aikani siirtyä poneista hevosiin, ja kun löysin Donnan se ikään kuin sinetöi tuntemukseni :)

7. Onko sinulla hoito-, vuokra tai omaa hevosta?
Varmasti lähestulkoon kaikki jotka tätä blogia lukevat sen jo tietävätkin, eli vuokralta löytyy yksi suloistakin suloisempi hörökorva!

8. Oletko hypännyt kiinteitä esteitä?
Tähän täytyy rehellisyyden nimissä vastata, että en! Ainakaan tietääkseni :D

9. Lempi hevosrotu?
Hmm, kun ei oikeastaan ole! Ovat ihan yhtä hyviä kaikki :)

10. Korkein este mitä olet hypännyt?
Joskus ehkä vuosi sitten kun olen viimeksi kunnolla hypännyt, ylitin kunniakkaasti n 90-100cm okserin! (en valitettavasti muista aivan tarkkaa korkeutta.)

PS. Hyvitykseksi epätasaisesta ja harvasta postaustahdistani saatte toivoa erikoispostausta! Videopostausta joku ehdotti, mutta olisiko teillä muita ehdotuksia tai toiveita. Niitä tulemaan vain! :) 
You'll be in my heart
yes you'll be in my heart,
From this day on, now and forever more! ♥
Maailman monin poni... eiku :)

Älkää muuten säikähtäkö, blogin ulkoasun suhteen tulossa suuuuuri muutos! ;)

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ei pysty, ei kykene...

Nyt on sellainen tilanne, että lupasin teille postailla jo viime viikolla enkä saanut sitä aikaiseksi. Olen pahoillani siitä ja todennäköisesti päivittelytaukoa blogin suhteen jatkuu vielä jonkin aikaa. Eteeni on ponnahtanut äkkiarvaamatta eräs asia jonka vielä kuvittelen olevan epätodellista, sillä en haluaisi hyväksyä sitä ja tuntuu siltä, kuin en olisi vielä edes tajunnut sitä täysin. Päivittelen tästä myöhemmin lisää, nyt pahoittelen, minun täytyy selvittää omat ajatukseni ennen kuin voin jatkaa.