maanantai 13. elokuuta 2012

Kivaa!

Heippatihei! Nyt on palailtu kesäloman viimeiseltä reissulta, ja oli todella kiva nähdä pitkästä aikaa kavereita tuolta toiselta suunnalta Suomea! Lomaan mahtui niin paljon kaikenlaista kivaa, hauskaa, hassua, hölmöä, jännittävää, pelottavaa, lapsellista ja vaikka mitä! Ajattelin, että voisin jakaa teillekkin hieman reissun tapahtumia, sillä minulla oli hyvät kuvaajat ja kamera mukana menossa, joten saimmepa näpsittyä oikein kivoja kuvia ja videoitakin reissusta. Ja koska heppatyttöjä olimme kaikki, reissuun kuuluu myös jonkin verran heppailua, ihan vain vieroitusoireiden välttämiseksi ;)

Reissun ohjelma aikatauluineen meni kutakuinkin tähän malliin.

Keskiviikkona: Shoppailua Jumbossa, loppuilta lampaisiin tutustuessa. Voi että, kun olivatkin suloisia otuksia! Tutti, Leidi ja Sessa. Ensiksi mainitut olivat sisaruksia, ja Sessa huomattavasti pienikokoisempi. Kaverini otti videolle temppuja lampaiden kanssa, ja pääosassa kanssani esiintyi juurikin tämä pikkuruinen lammas. Se ei ole ennen kuulemma tehnyt kaikkia temppuja noin reippaasti, ja se halusi näyttää minulle että kyllä minä osaan! Yleensä se kun jää noiden isompien lampaiden varjoon, ja se on muutenkin hieman arempi. Minulle se tosiaan näytti itsestään oikein komeankin puolen!

Suloiset lampaat, Leidi ja Sessa vasemmasta suunnasta.

Torstaina: Kävimme ratsastamassa kaverini Emilian vuokraponin, Vallun. Että olikin hauska tapaus! Poni oli todella suloinen hoitaessa, ja kova nuolemaan! Jo laitumelta hakiessa päästyäni sen luokse, se nuolaisi muutaman kerran kämmentäni ja oli aivan lähdössä. Herttainen. Ikää ponilla on jo hieman reilut 20 vuotta, mutta se on silti erittäin hyvässä ja pirteässä kunnossa. Ponilla on vanhuuttaan aika notko selkä, ja minulle tuntui olevan ihan riittävästi haastetta sen nostamisessa. Kyllä se poni ihan mukavasti sitten myöhemmin tarjosi sitä kaulaakin, kun löysin loppuun sille tietyn "rytmin", poni kun oli aluksi laiskanpulskea... :D


Ratsastuksen jälkeen lähdimme illaksi Linnanmäelle. Riehuimme siellä muutaman tunnin, ja kivaahan se oli. Illalla alkoivat valot syttyä, ja nappasin niistä pari kuvaa. Kivan näköistä oli, harmi vain että huvipuisto suljettiin juuri parhaan valotuksen aikaan. No, ensivuonna uudestaan kuvaamaan :)




Perjantaina: Lähdimme puolen päivän aikaan ratsastamaan Saran ponin Kristan, joka oli oikein kiva tuttavuus. Pääsin myös hyppäämään sen kanssa pientä kavalettia, se kun ei tosiaan ole mikään esteponi. Ponilla oli tosi isot askeleet, mutta älyttömän kivat istua! Alkuun vaikutti hieman tahmealta, eikä laukkaa suostunut nostamaan ollenkaan. Kun sitten monien valmistelujen jälkeen sain laukattua molempiin suuntiin, alkoi ponikin liikkua paljon paremmin eteenpäin. Se tukeutui välillä ihan hyvin tuntumalle, ja oli sellainen letkeän oloinen. Hypätessä sillä riitti kyllä vauhtia, taisi vähän kuumuakkin niin kuitenkin että jarrut löytyivät, kuin vähän muistutteli. Krista on poni, joka esiintyy myös videolla.








Illalla menimme Taiteiden yöhön, nojaa sieltä minulla ei ole mitään materiaalia. Siellä on paljon kaikenlaista ohjelmaa, ja pyörimme siellä jonnekkin puoleen yöhön saakka jolloin saimme kyydin takaisin kotiin. Kaikki kolme yötä tuli nukuttua teltassa. Ulkona oli oikeasti todella kylmä, mutta kyllähän niiden peitto, viltti- ja makuupussi määrien kanssa kelpasi nukkua, ja aamulla olimme kaikki aivan tukehtumaisillamme kuumuuteen! :D

Launtaina: Meillä ei ollut mitään ihmeellistä ohjelmaa tiedossa. Minulle tuli kauhea hinku leikkiä lampaiden kanssa! Siispä kokeilimme hieman temppuja ja hyvinhän ne sujuivat. Niistä näette tarkemmin videolla ja... näette sitten myös minun riemuani :D Loppuaika kului pakkaillessa ja ei kulunut kauaakaan kun oli aika lähteä junalle ja paluumatkalle kotiin.


Tuntuu, että kaikinpuolin reissu oli oikein onnistunut. Tähän on oikeastaan parempi kuin hyvä jättää loma, ja ryhtyä orjentoitumaan tulevaan arkeen. Kesä oli kaikin puolin erittäin onnistunut, ja minulla on tästä kesästä niin hyvä mieli, etten muista olisinko viettänyt näin vauhdikasta ja meneväistä kesää - mutta kuitenkin ehtien myös rentoutua sopivasti. Ihan hyvillä mielin suuntaan uuten opinahjoon nyt alkuviikosta. Loma olisi voinut tosin jatkua pidempääkin, mutta niinhän se on, että kaikki loppuu aikanaan.

Jos joku viisas osaa kertoa minulle kuinka tuon videon kokoa saa muutettua, niin olisin enemmän kuin kiitollinen. Nimittäin tälläinen tumpelo oikein perusblondi kun olen, eihän se minulta onnistu :)




Tässä siis vielä tämä video teille reissun touhuista. Videota ei kannata ottaa vakavasti, vaan se on oikeastaan pelkkää kivaa, joka kuvastaa reissua oikein hyvin. Haluan toivottaa teille kaikille lukijoille oikein hyvää alkavaa syksyä ja arkeen siirtymistä! Ps. 40 lukijan täyttyessä on tiedossa seuraava erikoispostaus!

tiistai 7. elokuuta 2012

Valmennuksen jälkeinen koulureeni

Tänään odotin hieman jännittyneenä tallille menoa, sillä minulla oli vielä todella hyvä mieli eilisestä valmennuksesta, enkä haluaisi pilata sitä jos tämän päivän ratsastus menisikin huonosti. Ilma ei ollut kovin kuuma ja ilma vaikutti vähän sateiselta, vaikka varsinaisia pisaroita ei sieltä taivaalta onneksi tippunut, kun talsimme Donnan kanssa kentälle. Se vaikutti alussa hieman jäykältä kun työskentelin käynnissä ja yritin saada sitä vähän pehmenemään ja omaakin kättä pehmeäksi ja varsinkin ulkokättä tasaiseksi, johon se voisi hyvin tukeutua. Donna ei tuntunut liikkuvan ravissa oikeastaan mihinkään, kunnes sain raipan käteeni. Se oli heti kuin eri hevonen ja ryhtyi aika pian työskentelemään myös takapäällään.




Ensin työstin Donnaa ympyrällä pyrkien pitämään asetuksen hyvin sisällä niin, että näin selvästi toisen silmän ja sierainkulman. Tänään tuntui ettei vastahakoisuutta ollut lähes lainkaan. Otin välillä Donnaa kiinni, ja välillä hieman päästin. Se pysyi kivasti tasaisella ja taipui ravissa myös huonompaan suuntaan ympyrällä aika hyvin.  Tämän tehtävän jälkeen kokeilin vähän avoa uralla. Se vähän hermostui, kun en ollut aivan varma ymmärsikö se ensin mitä yritin pyytää ja se alkoi peruuttaa kun pidin vähän ohjasta. Pyysin käynnissä rohkeasti eteen ja sen jälkeen uudelleen ja nyt se tuntui ainakin selkään että siellä jotakin tapahtui. Pohkeenväistö sujui hyvin uralla, mutta kun väistimme takakulmasta kohti kentän keskustaa Donna oli hieman kiireinen eikö oikein kuunnellut väistettävää pohjetta. Otin seis, ja pyysin uudelleen ja nyt se väisti kyllä sivulle mutta otti silti aika isoja askeleita. Ei se yrittänyt alta kävellä, mutta aika reippaaseen tahtiin otti sivuun niitä askeleita. Vasempaan kierrokseen Donna väisti tänään paremmin, sillä se on huonompi suunta ja se keskittyi jotenkin paremmin eikä se oikeastaan osannut kiirehtiä kun sillä meinasi mennä askeleet vähän solmuun :D



Laukkaa otin jälleen ympyrällä. Valmistelin ensin Donnan puoliympyrää koottua ravia, mutta että se oli kuitenkin halukas pyrkimään eteenpäin eikä jäänyt vain steppailemaan paikalleen. Nostin puolen ympyrän jälkeen, ja oikeaan kierrokseen silllä nousivat laukat todella hyvin. Se uskalsi rentoutua ja pyöristyä laukassa eikä se hermostunut missään vaiheessa. Laukkasin kokonaisen ympyrän, jonka jälkeen heti kokosin ravissa seuraavan puolikkaan ympyrän, josta taas nosto.

Toiseen suuntaan Donna ei ihan niin hyvin uskaltanut pyrkiä alas, mutta se ei myöskään lähtenyt yhtään puskemaan ympyrän keskustaan kohti. Se antoi hyvin asettaa itseään vähän sisäänpäin ja pyytää sisäpohkeella taipumaan hyvin ympyränsuuntaisesti. Pyrin vain pitämään ulko-ohjan tasaisena ja olla hermostuttamatta Donnaa. Hyvin se jaksoi taipua siihen vaikeampaan suuntaan. Otin samalla tavalla kuin oikealle, eli aina kokosin ravia puoli ympyrää ja pyrin istumaan raviin mahdollisimman hyvin ja sitten valmistelin mahdollisimman hyvän ja tarkan noston. Parilla ensimmäisellä kerralla Donna vähän syöksähti laukkaan, mutta viimeisellä kerralla se nosti hyvin napakasta pohkeestani. Päivän laukkatehtävät onnistuivat mielestäni hyvin.




Loppuun vielä keventelin, ja Donna pysyi hyvin tasaisena ja oli oikein pehmeä edestä. Lopussa annoin mennä ravia sitten jo puolipitkillä ohjilla ja D pärskähteli kertoakseen, että se teki tänään mielestään hyvin töitä, ja niin se teki minunkin mielestäni. Eiliset neuvot ovat todella jääneet mieleen, ja auttoivat minua myös tässä yksin työskentelyssä paljon. Nyt minulle tuleekin taas useamman päivän tauko Donnan kanssa, ja pääsen vasta ensiviikolla sen kanssa tekemään. Maanantaina minulla on todennäköisesti tiedossa toinen valmennustunti, mutta katsellaan nyt. Lähden useammaksi päiväksi reissuun, ja postailuakin on tiedossa varmaankin loppuviikosta jos ehdin, tai viimeistään ensiviikon puolella. Viettäkäähän oikein rento viimeinen lomaviikko! :)



maanantai 6. elokuuta 2012

Eiliset koulureenit + tämän päivän valmennus.

Heippahei kaikille! Olen käynyt tallilla eilen ja tänään, ja näiden kahden päivän ratsastuksissa on aivan mielettömän huikea ero! Antakaahan kun kerron millaista menomme on ollut- ja millaista se puolestaan oli tänään ja millaista se toivon mukaan olisi myös tulevina kertoina.

Eilen oli ilmassa jälleen hyvin paljon vastahakoisuutta. Neiti vänkäsi ohjaa vasten, eikä suostunut myöskään pohkeen eteen. Tämä ongelma meillä on ollut jo pidemmän aikaa ja tuntuu että en enää osaa pyytää sitä oikein. Minun täytyi läpiratsataa sitä vähän kumppareilla, jotta saisin sen käyttämään takapäätäänkin kun niiden kanssa sille menevät avut paljon paremmin läpi. Kun otin ne myöhemmin pois, tuntui että kyllä ne olivat vähän auttaneet kun se uskalsi rentoutua hieman myös ilman niitä. Tuntuu kuitenkin, että en halua koko ajan käyttää niitä kun eivät pidemmän päälle oikeastaan tee hyvääkään. Tai haluan mennä niillä hevosen ehdoilla, että se voi ihan vapaasti käyttää itse niskaansa eikä niin että sen täytyy olla hieman alistuneena, kun ei pysty päätään nostamaan. Eihän se automaattisesti peräänannossa ole kuminauhankaan kanssa, vaan täytyy se ratsastaa, mutta on se minusta silti kuitenkin niin eri asia.











Laukassa Donna pysyi oikealle hyvin alhaalla ilman kumppareita, kun otin laukkaa niiden pois oton jälkeen. Se uskalsi ravissakin vähän rentoutua, mutta säpsähti aina välillä ja nosti pään pystyyn. Se ei missään vaiheessa ilman niitä ollut kovinkaan tasaisesti alhaalla. Olin siinä mielessä pettynyt itseeni. Keventelyjen aikaan se pärskähteli mutta ei siltikään oikein tohtinut laittaa sitä nenua alas kunnolla. Vähän sinne päin, mutta jäi jotenkin sellainen olo että no tiedättekö, olin todella turhautunut! Kentällä oli todella kuuma joten kävelimme loppukäynnit maastossa.


Tänään puolestaan koin aivan mielettömän ahaaelämyksen! Sain aamulla aikaisin viestin Donnan omistajalta, että tänään olisi tarjolla tunti hänen valmentajaltaan. No mikä ettei, ajattelin. Meillä kun ei ole mennyt Donnan kanssa nyt oikein putkeen, kun se on ollut niin kuuro avuilleni. Tuntui hyvältä ajatus päästä  ihan jonkun valvovan silmän alle ja neuvottavaksi, mitä pitää tehdä jos meneekin päin prinkkalaa. Kun valmennusaika lähestyi, minua alkoi jännittää. Mahassa lensi perhosia ja ajattelin, että entä jos en osaakaan tehdä mitään? Entä jos kaikki menee ihan pieleen? Valmentajan saavuttua kentän viereen harmaalla autollaan, ja kun näin hänen olemuksensa tajusin ettei ole syytä olla peloissaan tai jännittynyt. Hän olisi varmasti hyvä henkilö neuvomaan ja auttamaan meitä vähän eteenpäin jumikohdassa.

Valmennus meni todella hyvin, ja olin sen jälkeen tyytyväinen Donnaan- mutta erityisen tyytyväinen itseeni. Alussa neiti yritti taas kovasti vängätä ohjaa vastaan, eikä se oikein sitä pohjetakaan kunnellut. Selvien ja hyvien ohjeiden myötä opin pyytämään Donnalta enemmän ja sain kuin sainkin sen sitten pitkästä aikaa kunnolla rennoksi ja tasaiseksi alas ja se käytti hyvin takapäätäänkin. Ratsastimme ihan perusjuttuja, jotta saataisiin koko paketti toimimaan ympyrällä. Välillä tuli taivuttaa hevonen pienemmälle voltille, jonka jälkeen taas jatkaa ympyrä linjassa. Jopa vaikeampaan suuntaan laukka pyöri, vaikka Donna ehkä hiukan yrittikin kallistua sisään sain sen kuitenkin kohtuu hyvin pidettyä isommalla ympyrällä. Loppukevennyksissä koko uraa pitkin se oli todella hyvällä tuntumalla ja erittäin pehmeä kädelle. Minun ei tarvinnut enää oikeastaan tehdä selässä paljon mitään, kun Donna oli herännyt niin hyvin kuuntelemaan. Juuri tälläisia onnistumisen tunteita sitä välillä kaipaakin, näiden huonompien päivien tasapainoksi :) Huomenna päästään katsomaan, ovatko tämän päivän opit menneet perille. Tänään Donna oli kuitenkin hienoista hienoin hevonen!




sunnuntai 5. elokuuta 2012

Asiaa bannereista!

Hei, tämä on ikävä uutinen niille jotka banneria tarvitsisivat kipeästi. En ota enää vastaan uusia tilauksia tällä hetkellä, ennen kuin olen saanut muut tilaukset pois alta. Lisäksi minulle on tulossa sen verran kiireitä lähiaikoina, että siitäkin syystä pidän vähän taukoa, sillä en yksinkertaisesti ehtisi bannereita koko ajan tekemään. En lopeta täysin bannereiden tekoa, mutta juuri nyt tällä hetkellä en niitä enempää tee. Kaikki tähän saakka saadut tilaukset pyrin toteuttamaan kuitenkin loppuun, mutta ne tulevat todennäköisesti viivästymään, josta pahoitteluni. Minulle tuli eteen ensinnäkin koneen vaihdos, johon täytyy ensin hankkia kuvankäsittelyohjelmat. Toiseksi minulla on reissua tulossa ja sen jälkeen alkavat koulut, enkä osaa sanoa kuinka tiukalle aikatauluni menee. Yritän kuitenkin saada KAIKKI tähänastiset tilaukset viimeistään tulevan viikon lopussa/siitä seuraavalla viikolla valmiiksi. Ensimmäiset saatan saada valmiiksi nyt ihan alkuviikosta, mutta jää nähtäväksi. Halusin laittaa tämän ihan yleisesti tiedoksi kaikille, sillä en jaksa laittaa kaikille erikseen sähköpostia bannerin mahdollisesta viivästymisestä.Toivon teiltä kärsivällisyyttä, bannerinteko aikani tulee vielä takaisin. Mutta juuri nyt, i'm too busy.

Ps. Huomenna tulossa pidempää postausta.

perjantai 3. elokuuta 2012

Kysymyksiä- ja vastauksia kuvilla höystettynä.

Noniin! Nyt minulla on koossa sen verran kysymyksiä, että voin teille toteuttaa sen postauksen! Minun on kauheasti mieli tehnyt postailla teille jotakin muutakin, mutta jotenkin eivain... minulla ei ole ollut ollenkaan kuvamateriaalia tallilta enkä viitsisi kirjoittaa pelkkiä pitkällä tekstillä varustettuja postauksia. Odotan jo innolla, että pääsen ostamaan oman kameran jotta pääsen itsekin tallilla kuvailemaan Donnaa! :) Nyt kuitenkin niihin kysymyksiin!

Minkä ikäisenä aloitit ratsastuksen?
Oli muistaakseni 11-vuotias kun eksyin ensimmäisen kerran ratsastuskoulussa Huisku-suokin selkään.

Millainen on unelmiesi hevonen?
Voi taivas... en ole oikeastaan koskaan ajatellut asiaa sen tarkemmin. Unelmieni hevonen voisi aivan hyvin olla esimerkiksi suomenhevonen, varustettuna sopivalla hyppykapasiteetilla ilman mitään ravuritaustoja. Siltä tulisi löytyä myös koulupuolella pätevyyttä, ja maastovarmakin olisi kiva. Voisin toisaalta kuvitella itseni myös jonkin puoliverisen omistajaksi. En tosiaan osaa sanoa!

Mitä piirrustu/kuvanmuokkausohjelmaa käytät tehdessäsi näin hienoja bannereita?
Käytän bannereiden tekoon pääasiassa Gimp 2.6 ja välillä myös Paint.nettiä.

Mikä on Donnassa paras piirre?
Hmm, siinä on paljonkin hyviä piirteitä niin kuin varmasti monessa hevosessa. Parasta on ehkä kuitenkin sen rehellisyys. Se tykkää tehdä töitä ja antaa itselleni paljon kun osaan ja jaksan rauhallisesti pyytää sitä. Ja tietysti sen herttaisuus!



Tykkäätkö kilpailla?
En! :D minulla on oikeasti todella huonot hermot kilparadoille. En oikeastaan kylläkään ole kovin paljon kilpaillut, joten ehkä se kokemuskin terästäisi niitä hermoja ajan myötä...

Paras hevosmuisto?
Donnan kanssa koetut onnistumisen hetket ovat ainakin nyt jääneet mieleeni ja tuottaneet iloa. Myös viimevuotinen kesäleiri Einolan tallilla oli todella antoisa ja opettava. Siellä tapasin myös parhaat heppakaverini :)

Esteet vai koulu?
Jos tähän täytyy vastata, niin koulu. Olen aina ollut jotenkin enemmän kouluihmisiä. Tykkään myös hypätä, ja minusta löytyy esteille tarvittava rämäpää puoli, mutta koulu on kuitenkin minulle jollakin tavalla tutumpaa ja turvallista.

Ratsastusesimerkkisi, esim. joku julkkis tai rats.opettaja?
Idolini on Suomen huippukouluratsastaja Kyra Kyrklund. Välillä katson hänen videoitaan youtubesta ja kuvittelen kuinka voisin joskus tulevaisuudessa mahdollisesti päästä hänen tasolleen. Se olisi uskomatonta, vaikka en kyllä näe tässä vaiheessa tulevaisuuden minääni hänen tasoisenaan kouluratojen liitokaviona.

Parasta hevosissa?
Oikeastaan voisin kommata tuota edellisestä Parasta Donnasta kysymystä, ja vastata että niiden rehellisyys.
Tässä se kuuluisa kiltti lastenponi :D

Korkein hyppäämäsi este?
95cm-100cm okseri.


Oletko kilpaillut? Jos niin miten sijoituit? 
Olenhan minä kilpaillut :D no en oikeasti, yhdet leiriestekisat jotka voin laskea kilpailuiksi. Hienosti olin joku viidenneksi viimeinen ja tipuin komeasti kesken radan maailman kilteimmältä lastenponilta joka ei sillä estekerralla ollutkaan se maailman kiltein lastenponi :D


Pahin tippumisesi?
Muistan hypänneeni joskus jo muutama vuosi sitten suurehkolla puoliverisellä estetuntia jossa hypättiin kahden esteen sarjaa. Hevonen innostui esteiden jälkeen ja pukitti jonka tuloksena vaivuin kaulalle. Hevonen lähti minulta aivan täysin lapasesta ja siellä minä vain roikuin kaulalla kun en päässyt takaisin satulaan. Lopussa muistan vain heränneeni maasta armottomaan päänsärkyyn. Tosiaan pyörryin pudottuani hevosen selästä ja sain siitä vielä palkaksi aivotärähdyksenkin. Se on sellainen vähän epämukavampi ratsastusmuisto.

Ikävin heppakokemuksesi?
Aika vaikea sanoa mikä olisi ikävin. Ehkä se, kun kerran yli 500kg suomenhevonen tallasi täydellä painolla jalkani päälle. Koko jalkateräturposi (turvakärkisistä kengistä huolimatta) ja muuttui aivan mustaksi :) En pystynyt kunnolla kävelemään pariin päivään ilman että jalkaa olisi vihlonut aivan tajuttomasti sen osuessa maahan.

Paras heppakokemuksesi?
Kaikki ne autuaat onnistumisen tunteet, joita olen kokenut.

Minkä tasoinen ratsastaja olet?
Jaa, jos mennään näiden hevosille osoitettujen osaamisten mukaan niin koulussa ehkä joku He B-(A) sekä esteissä ratana 80-90cm

Oletko ollut hevosleireillä? Jos niin missä ja minkälaisilla?
Viime kesänä olin Einolan tallilla, ihan yleisleiri se oli ja tosi kivaa oli! Sitä ennen olen ollut vähän vapaammalla ratsastuksella (ei ratsastuskoulussa) Luumäellä eräässä maatilamatkailu paikassa. Ne olivat ratsastus urani ensimmäisinä vuosina, kun en itsekkään ollut vielä kovin hyvä ratsastamaan sellaisia vanhoja hyviä aikoja. Tänä kesänä en ole leirejä tarvinnut, sillä minulla on Donna :) Alla muutama heppa leireiltä.




Omistatko lemmikkejä?
En valitettavasti, mutta käyn hoitamassa aina naapurinkoira Roita, joka kelpaa minulle lemmikistä :)

Tykkäätkö eniten esteistä, koulusta vai maastoilusta?
Tämä onkin jo kysytty, koulusta. Maastoilu on myös kivaa ja sellaista letkeää vaihtelua esimerkiksi kuumille kesäpäiville :)

Siinä oli nyt hieman paljastuksia minusta, toivottavasti tykkäsitte. Ainiin ja olen huomannut että lukijakaartissa väki vain lisääntyy joten, SUURI KIITOS kaikille blogiani seuraaville! Teitä on jo yli 30, vautsivau! Minulla on teille tiedossa jotakin kivaa mahdollisesti jo ensiviikolla, malttakaahan odottaa ;)