lauantai 31. elokuuta 2013

Perjantai peltoilut!

Heippa hei kaikille! Viikonloppu on jo hyvässä vauhdissa ja minä täällä kukkumassa kuuman teemukin, kurkkupastillien sekä nenäliinojen kera. Piti sen syysflunssan ilmeisesti sitten iskeä minuunkin! No, sainpa ainakin hyvän syyn tulla istumaan koneelle ja kirjoittamaan vähän meidän eilisistä peltoratsasteluista.

Arttu oli oikeastaan aika kiva ratsastaa, joskin vähän turhankin energinen. Mentiin ensiksi kentällä ehkä n. puoli tuntia jonka jälkeen jouduttiin tuntien alkamisen vuoksi siirtymään sieltä pois. Tallilla on kyllä kaksi kenttää, mutta koska toisen laajennus on käynnissä ei viitsitty mennä sinnekään metelöivän kaivurikoneen seuraksi. Siispä mentiin tyhjillään olevalle ja tasaiselle peltolaitumelle, kun pohja oli kuiva ja hyvä. Teki ihan hyvää hevosenkin jaloille mennä välillä hieman erilaisella pohjalla. Arttu meinasi välillä painua käsien välitse noukkimaan korkeammista puskista ruohoa, mutta muistuttelujen jälkeen se kyllä keskittyi taas työntekoon.

Yleisesti ottaen Arttu on ollut nyt todellä eteenpäinpyrkivä ratsastaessa, välillä tuntuu että sillä on virtaa ihan mahdottomasti liikaa. Vapaapäiviä en juuri sen vuoksi voi pitää, sillä tiistaina vapaapäivän jälkeen minulla seuraavana kertana täysi työ pitää heppa käsissä! Se hyppi, pomppi, riehui, pukitteli, viskoi itseään ties milloin ja minne. Sain todella haastetta kyseiseen ratsastuskertaan. Eteenpäinpyrkivyys on säpäkkyyden lisäksi tuonut jotakin positiivistakin, Arttu liikkuu nyt paljon paremmin kuin ennen. Se on alkanut työskennellä rehellisempänä ja ajoittain kulkee ryhdikkäämpänäkin. Tähän vaikuttaa myös oman istuntani, erityisesti käsien korjaus. Nykyään uskallan pitää Artulla lyhyemmän ohjan, ja muistan kulman kyynärpäässä jolloin sillä on oikeasti jokin tuntuma mitä vasten se voi tukeutua. Seuraava askel on sitten saada se tuntuma tasaiseksi. On se nyt jo parantunut, ja tasaantunutkin sen myötä kun olen saanut kulman kyynärpäähän, mutta vieläkin tuntuu että sählään käsillä välillä vähän liikaa. Yksi ongelma kerrallaan, valmiiksihan ratsastajana ei koskaan tule :)

Tästä kuvasta huomaa hyvin, kuinka paljon arttu on saanut lihasta verrattuna alkukesään!
Arttu kulkee hieman matalampana, muta on kuitekin avuilla ja rento pidemmällä ohjalla.
Arttu kulkee korkeampana, suu vaahtoa ja astuu hyvin itsensä alle. Minulla on myös tässä lyhyempi tuntuma.
Näitä kuvia kun katsoo, tulee itselle hyvä mieli sillä oikeasti tajuaa miten ollaan menty eteenpäin. Oma istunta on parantunut, etenkin käsien osalta ja Arttukin tullut kuuliaisemmaksi ja helpommaksi suostutella rehelliseen työntekoon. Olen tehnyt kovasti töitä näiden asioiden eteen ja siksi erityisen tyytyväinen siitä, että tulokset ovat alkaneet näkyä! Tästä on hyvä jatkaa oman istunnan parantamista sekä hepan liikkuvuutta! :)
A-luokan tiimi! 

tiistai 27. elokuuta 2013

Blogiarvostelut, tsädäm!

Niinhän siinä taas kävi, että lupasin nämä blogiarvostelut ilmestyväksi jo viikko sitten. Tällä kertaa minulla oli oikeasti hyvä syy, sillä aikataulusta kiinnipitäminen oli miltei mahdotonta! Edellisellä viikolla olen juossut ja höylännyt edestakaisin paikasta A paikan B kautta paikkaan C ja vielä takaisin alkuperäiseen paikkaan A. Koulussa on ollut paljon puurtamista ja eilen illalla ehdin ensimmäistä kertaa oikeasti kunnolla istahtaa koneen ääreen, ja tehdä perusteellisen tsekkauksen tänne bloginkin puolelle! Koulun lisäksi olen tietysti ravannut tallilla jokapäivä, tänään pidän ensimmäistä kertaa oikeasti vapaapäivän kun kaverini kävelytteli Arttua. Sillä on nyt ollut tosi paljon virtaa ratsastaessa, se on paljon miellyttävämpi ratsastaa! Olen saanut siitä ihan erilaista liikettä irti, kuin koskaan aikaisemmin! Samalla muistan koko ajan paremmin kantaa omat käteni ja pitää kulman kyynärpäässä, A on ruvennut hyväksymään oikean tuntuman suuhun ja kulkee nyt ryhdikkäämpänäkin kuin ennen. Hyvä me! Treenailu on siis mielekästä, kun huomaa että ollaan menty eteenpäin :)

Nyt kuitenkin niihin arvosteluihin! Koska linkitettäviä blogeja tuli aika vähän, päätin napata niistä tähän esille mielestäni kaksi parasta. Blogit on valittu ja arvosteltu siis täysin minun mielipiteideni kautta joten kaikilla on oikeus olla erimieltä :) Ja kiitän kaikkia bloginsa linkittäneitä! Tässä nyt kuiteenkin nämä 2 parasta blogia pienen arvostelun kera!


Sunrises in Texas blogia kirjoittelee 17-vuotias Kaisukki, jonka haaveena on ollut vuosi vaihto-oppilaana, ja se on vihdoin toteunut. Blogissa on hieno ulkoasu, paljon hyvälaatuisia kuvia ja selkeä teksti! Suosittelen tutustumaan tähän blogiin! 


Leijonasielu blogia kirjoittaa 14-vuotias Iida tyttö, joka harrastaa ratsastusta ja blogissa vilahtaa välillä myös häivähdys lifestyleä. Tykästyin tähän blogiin, sen siistin ulkoasun ja sommittelun puolesta, sekä tosi ihaniin isoihin ja hyvälaatuisiin kuviin! Tekstit ovat aika mukaansatempaavia ja selviä. Videoitakin on sopivasti. Kannattaa käydä tutustumassa! :) 

Nämä kaksi blogia nousivat mielestäni ylitse muiden, eivätkä ne ole paremmuusjärjestyksessä vaan molemmat ovat tosi kivoja ja ryhdyin itse seuraamaan näistä molempia. Lupasin kuitenkin myös mainita bloggaajan, jolla oli mukavin ja positiivisin kommentti ja palkita hänet vapaa-valintaisella bannerilla.

Kaikkien kommentoijien viestit piristivät, kiitos ihan jokaiselle! On tosi vaikea valita vain yksi ja paras kommentti, koska kaikki olivat niin ihania! Hyvistä kehitysideiosita ja muuten mukavasta kommentista palkitsen bannerilla tällä kertaa Jennan! Kiitos myös kaikille muille kehitysideioista, otan ne kaikki huomioon, ja ensimmäisenä askeleena voisin yrittää juurikin tätä postaustahdin nopeuttamista! :D

Jenna voi ottaa minuun yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen aksuuu_96@hotmail.fi ja kertoa siellä ohjeet bannerintekoon! Pakko vielä sanoa, että te olette lukijat aivan ihania! Ilman teitä, ei luultavasti olisi tätä blogiakaan :)

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Huh hiljaiseloa!

Taas olen pyörtänyt sanani sen suhteen, että blogi muuttuisi aktiivisemmaksi! Murr minua. Ei ole oikein ollut tallilta materiaalia, ja koulukin alkoi. MUTTA, perjantaina meillä oli hyppypäivä ja ylitimme itsemme täydellisesti Artun kanssa! Se on ollut nyt tasaisen hyvä ratsastaa, kun valmennuksessa puitiin istuntaani ja erityisesti käsien asentoa. Valmentajan mukaan, minulla on muuten hyvä istunta, mutta koska kädet valuvat lähelle harjaa se vie minua keteenpäin ja istuntani kärsii. Siispä nyt tämä viikko onkin ollut valmennuksen jälkeen vain harjoittelua pitää kyynärpää 90 asteen kulmassa ja kädet kannettuna! Aika hyvin ne nyt alkavat jo pysymään, ja Arttukin ruvennut tulemaan rehellisemmäksi ratsastaessa, kun on silläkin jokin tuntuma mitä vasten tukeutua. Sitäkin on pitkään ratsastettu periaatteessa ilman minkäänlaista tuntumaa, sillä kun omat käteni valahtavat alas, häviää tuntuma hevosen suusta ja se reagoi siihen laskemalla pään alas. Nyt Arttukin on sitten tuntuman tultua alkanut vihdoin hyväksymään sen ja kulkemaan pyöreänä, mitä se ei muutoksen jälkeen heti suostunut millään tekemään joka aiheutti minulle harmaita hiuksia. Mutta, hiljaa hyvä tulee!

Nyt kuitenkin perjantain hyppykertaan, josta jo nopeasti mainitsinkin! Arttu oli aivan superhyvä, hienoin koskaan! Ja siinä oli virtaa kuin pienessä kylässä! En ole ikinä saanut siitä hevosesta niin paljon liikettä irti, mitä perjantaina. Koko heppa oli aivan liekeissä siispä - pannaan menee!

Tultiin aluksi toisella sivulla olevia kahta ravipuomia ja toisella puolella laukkapuomeja. Sitten nostettiin ravipuomit pieneksi ristikoksi, jota sitten nostettiin aina tunnin mittaan. Tultiin tänään ihan vain yksittäistä estettä laukkapuomien lisäksi, sillä halusin keskittyä lähestymisiin ja askelten sovittamiseen sekä kokeilla kuinka paljon herrasta löytyy ponnistusvoimaa ja sieltä löytyi odotettua enemmän! Nosteltiin pikkuhiljaa esteitä, ja mitä enemmän korkeus kasvoi, sitä enemmän ukkeli innostui! Ja askelten katsominen jäi paljolti omalle kontolle, joten jäinkin muutamassa hypyssä vähän jälkeen. Korkein mitä päästiin tällä kertaa yli oli 105 cm! Olen aivan mahdottoman tyytyväinen sekä heppaan, että itseeni, sillä en olisi koskaan kuvitellut että uskallan hypätä metrin kokoista estettä! :D Tässä olisi perjantain kuvasaldoa!






Viikon alussa julkaisen linkattujen blogien parhaat - sekä banneripalkinnon ansainneen blogin! Nähdään siis taas pian!

Huikea 105 cm! Superylpeä mamma ♥


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kesä 2013 ja uusi ulkoasu!

Niin se vaan on, että 6 yön päästä se olisi kouluunlähtö aika hollilla. Kamala mihin se loma ihan oikeasti katosi? On ollut ihan mahtava kesä! Siihen on mahtunut pari reissua, paljon Arttuilua, höntsäilyä, hengailua ihanien ihmisten kanssa, uimista, saunomista, sekoilua, aurinkoa, blogia... siitäpä se kesä oikeastaan koostuikin! Nyt alkaa uusi vuodenaika, syksy. Olen kyllä aina tykännyt siitä, siinä on jotakin jännittävää! Ulkoasu onkin muuten muuttunut ja banneri sen mukana - yritin saada vähän enemmän syksyistä tunnelmaa ja toivottavasti nyt onnistuin. On tämä ainakin vähän syksyisempi siihen edelliseen verrattuna! Ja muutosten jälkeen, instagramista minut löytää nimeltä ainuu_. Blogeja voi vielä linkitellä toteutan mahdollisesti ensiviikolla arvostelut ja teen voittajalle tilausbannerin! :)


Eilen tallilla hyppäsin vähän Artulla, vain muutaman hypyn loppuun kun muuten kaverini hyppäsi pienempiä. A oli aivan täpinöissään kun istuin sen selkään ja este korotettiin 80 cm paikkeille. "Mami mennään jo" se röhki puin pieni porsas! Este ylittyi niin hienosti, ja komealla ilmavaralla että kuski oikein yllättyi pienen pollensa ponnistusvoimasta. Nosta se vielä vaikka reiällä! Ja niin sitä nostettiin. Herranjumala kun se on korkea! Ei muuta kuin laukka, ja röhkivä possu matkaan! Yksi... kaksi... kolme... EI MAHDU! Ja jysäytettiin suoraan estettä päin. Hyvin osasi kuski laskea hommansa, ei ollut kaukana mullan maistaminen. Nosta takasin vaan! Ja niin se nostettiin. Uusi yritys. Yksi... kaksi... KOLME! Ja yli mentiin, voimalla ja vauhdilla, lennokkaasti. Hypyn jälkeen oli mahtava fiilis, sillä me mentiin eka yhteinen 95 cm täysin puhtaasti yli! Artussa oli virtaa kuin pienessä kylässä, ja olisin voinut kokeilla vielä metriä, mutta se oli niin mahtava hyppy että päätin jättää siihen hyvän fiiliksen säilyttämiseksi. Metri odottakoon seuraavaan kertaan.

Tulipas tylsä ja melkein kuvaton postaus, mutta välillä näin! Koitan nyt taas saada itseni aktiivisemmaksi taas näiden postausten suhteen, mutta siihen saakka, adios!