sunnuntai 18. elokuuta 2013

Huh hiljaiseloa!

Taas olen pyörtänyt sanani sen suhteen, että blogi muuttuisi aktiivisemmaksi! Murr minua. Ei ole oikein ollut tallilta materiaalia, ja koulukin alkoi. MUTTA, perjantaina meillä oli hyppypäivä ja ylitimme itsemme täydellisesti Artun kanssa! Se on ollut nyt tasaisen hyvä ratsastaa, kun valmennuksessa puitiin istuntaani ja erityisesti käsien asentoa. Valmentajan mukaan, minulla on muuten hyvä istunta, mutta koska kädet valuvat lähelle harjaa se vie minua keteenpäin ja istuntani kärsii. Siispä nyt tämä viikko onkin ollut valmennuksen jälkeen vain harjoittelua pitää kyynärpää 90 asteen kulmassa ja kädet kannettuna! Aika hyvin ne nyt alkavat jo pysymään, ja Arttukin ruvennut tulemaan rehellisemmäksi ratsastaessa, kun on silläkin jokin tuntuma mitä vasten tukeutua. Sitäkin on pitkään ratsastettu periaatteessa ilman minkäänlaista tuntumaa, sillä kun omat käteni valahtavat alas, häviää tuntuma hevosen suusta ja se reagoi siihen laskemalla pään alas. Nyt Arttukin on sitten tuntuman tultua alkanut vihdoin hyväksymään sen ja kulkemaan pyöreänä, mitä se ei muutoksen jälkeen heti suostunut millään tekemään joka aiheutti minulle harmaita hiuksia. Mutta, hiljaa hyvä tulee!

Nyt kuitenkin perjantain hyppykertaan, josta jo nopeasti mainitsinkin! Arttu oli aivan superhyvä, hienoin koskaan! Ja siinä oli virtaa kuin pienessä kylässä! En ole ikinä saanut siitä hevosesta niin paljon liikettä irti, mitä perjantaina. Koko heppa oli aivan liekeissä siispä - pannaan menee!

Tultiin aluksi toisella sivulla olevia kahta ravipuomia ja toisella puolella laukkapuomeja. Sitten nostettiin ravipuomit pieneksi ristikoksi, jota sitten nostettiin aina tunnin mittaan. Tultiin tänään ihan vain yksittäistä estettä laukkapuomien lisäksi, sillä halusin keskittyä lähestymisiin ja askelten sovittamiseen sekä kokeilla kuinka paljon herrasta löytyy ponnistusvoimaa ja sieltä löytyi odotettua enemmän! Nosteltiin pikkuhiljaa esteitä, ja mitä enemmän korkeus kasvoi, sitä enemmän ukkeli innostui! Ja askelten katsominen jäi paljolti omalle kontolle, joten jäinkin muutamassa hypyssä vähän jälkeen. Korkein mitä päästiin tällä kertaa yli oli 105 cm! Olen aivan mahdottoman tyytyväinen sekä heppaan, että itseeni, sillä en olisi koskaan kuvitellut että uskallan hypätä metrin kokoista estettä! :D Tässä olisi perjantain kuvasaldoa!






Viikon alussa julkaisen linkattujen blogien parhaat - sekä banneripalkinnon ansainneen blogin! Nähdään siis taas pian!

Huikea 105 cm! Superylpeä mamma ♥


2 kommenttia: